WE ARE WERK
Kaupallista johtajuutta ja juuri sopiva kombo osaajia luovasta ekosysteemistä.
Vaikuttavuuden tavoittelussa, yhä useampi brändi valitsee uudenlaisia tapoja rakentaa luovia kumppanuuksia. Toimisto täynnä luovia tekijöitä odottamassa soittoasi ei ole kestävää, saati tehokasta.
Suuret ambitiot ja monimutkaiset bisnesympäristöt vaativat mahdollisuuden koota tiimejä ja osaamista joustavalla monialaisella otteella.
Strategisen luovana kumppaninasi saat kansainvälisestä ekosysteemistämme käyttöösi brändisuunnittelun, kuluttajakaupan, visuaalisen suunnittelun ja vaikuttavien kohtaamisten parhaimmat tekijät. Rakennamme sitoutuneen tiimin juuri sinua varten, silloin kuin tarvitset.

“Oikeiden ihmisten yhteen saattamisesta syntyneet luovat ratkaisut, verkostot ja kasvu, on ollut asiakkaidemme menestyksen avain alusta alkaen.”
Werkin taustalla vaikuttava voima on rakentaa jaetun merkityksen silta yhtiöiden ja asiakkaiden välille ja kääntää haastavatkin liiketoimintaympäristöt mieleenpainuviksi asiakaskokemuksiksi.
Yrittäjien ja yhtiöiden suurten unelmien muuttaminen elinkelpoiseksi liiketoiminnaksi perustuu kykyymme luoda selkeyttä brändin sisäisen vision ympärille.
Vuodesta 2016 lähtien Werk on kehittynyt luotettavaksi brändi- ja viestintäkumppaniksi niin kotimaisille kuin kansainvälisille brändeille, yhdistäen rohkeiden perustajien ja organisaatioiden tarpeet alan parhaiden luovien ammattilaisten kanssa.
Ilona Oksanen
Founder, Brand strategist & Creative lead
Have a creative superpower or a brain that works in mysterious ways?
THE ECOSYSTEM IS LOOKING FOR:
Web designer
Packaging designer
Art Director
All-around creative multitalents
Our doors are always open for radical creatives, thinkers and changemakers looking to give input towards remarkable concepts and positive change. If you find yourself on these lines, you know what to do.